tiistai 26. tammikuuta 2016

Vaihto on itsensä ylittämistä

Ja joskus se voi tarkoittaa myös sitä, että vannoutunut teenvihaaja opettelee ajattelemaan uudestaan. Mun silmissä tee menee top-1 petollisten ruokien ja juomien listalle. Näyttää hyvältä, tuoksuu hyvältä ja maistuu tuskin miltään. Mutta se on halpaa, kattilassa voi keittää vettä ja vedän puoleeni erilaisia flunssaviruksia kuin magneetti. Mutta silti.. puolivuotta ei ehkä ole tarpeeksi pitkä aika tämän esteen ylittämiseen :D



sunnuntai 24. tammikuuta 2016

40 minuuttia Tanskassa

Norja on kallis maa, ja mitäpä vaihari ei tekisi säästääkseen rahaa. Eräänä keskiviikko iltapäivänä koottiin siis lähes koko porukka kasaan ja seilattiin lautalla kolme tuntia Tanskaan, pienen pieneen kaupunkiin, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista. Sen verran tiedän, että se alkoi h:ll. Määränpäässä vietettiin suunnilleen 30 minuuttia ja sitten taas takaisin toiset kolme tuntia. Järkeä?

Kristiansand lautalta katsottuna

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Happy birthday! Here have some chocolate..

Suunnilleen viikko sitten vanhenin ja julistinkin jo ennen lähtöä Norjaan, että en aio juhlistaa vanhenemista mitenkään. Jotenkin sitten päädyin kutsumaan kaikki uudet Erasmus-kaverit kylään viettämään iltaa. Hupsis. Päivä oli muutenkin ihana Suomesta saapuneiden lahjojen ansioista, vaikka ensin tuntui oudolta viettää ensimmäistä kertaa syntymäpäivää jossain muualla kuin kotona perheen tai kavereiden kanssa. Postitse oli onneksi saapunut tärkeitä kuvia koti-ikävää helpottamaan ja äidiltä mm. purkinavaaja. Pieni, mutta äärimmäisen merkityksellinen esine, kun taistelee nälissään tonnikalapurkin kanssa. Tähän saattaisi joku kommentoida, että hankkisit purkin jossa on avaaja jo valmiina. Niin hankinkin. Se katkesi ja norjalaiset myyvät kaupoissaan vaan kalliita ja hankalia avaajia, joilla ei tee yhtään mitään. :D Vinkkinä voin sanoa, että kannattaa pakata mukaan. Se ei paljoa paina ja keittiöissä ei meillä ollut mitään välineitä, vaikka asunnot muuten ovatkin kalustettuja.

Mutta takaisin itse päivään. Vaihtarikaverit leipoivat minulle kakun tai oikeastaan kääretortun erään italialaisen pojan äidin reseptillä. Kakun piti olla yllätys, mutta erehdyin yllämään heidät itseteosta etsiessäni apujoukkoja patjan kantoa varten. Eräs britti kertoi kavereideni olleen kauhuissaan siitä tajusinko heidän leipovan ja olleen satavarmoja etten millään voinut arvata. Sanottakoon kuitenkin näin, että tuoksu paljasti. Lahjaksi sain suklaata niin levyinä, konvehteina kuin kekseinäkin. Tuntuu, että jos nuo vetäisen heti joulun syömisten perään, en tarvitse suklaata enää loppuvuonna. Päivä ja ilta olivat kuitenkin ihania ja parhaita lahjoja oli myös seuraavana päivänä paistanut aurinko. :)

Jos vaan yhden kerrallaan ottaisi. Siis rasian.

tiistai 19. tammikuuta 2016

... ja lauttamatka

Näin minulle kertoi Google, kun huvikseni selvitin kuinka pitkä matka uudesta kotikaupungistani on Vaasaan. Määränpääni on siis Norjan Kristiansand ja täällä on tarkoitus viettää seuraavat kuusi kuukautta. Tai no suunnilleen. Tätä blogia tulen päivittämään epäsäännöllisen säännöllisesti ihmetellessäni maailman menoa 1309 kilometrin päässä Suomen länsirannikosta.


Ensimmäinen aurinkoinen päivä kahteen viikkoon. Kuvaa ottaessa meinasi saada sydärin, kun läheiseltä kalliolta alkoi kuulua valtavia pamauksia. Norjalaiset juhlistivat tykinlaukauksilla kuninkaansa kruunajaispäivää. 

Kaksi viikkoa täällä vietettyäni voin kertoa, että eniten ihmetellyt säätä. Niinkin vanha ja kulunut aihe voi olla jotain uutta ja jännittävää. Ensimmäiset pari viikkoa meni harmaan pilvipatjan alla paljon aurinkoa näkemättä. Välillä pakkanen kiristyi -10 asteen yläpuolelle ja lunta satoi silmät ja suut täyteen. Seuraavana päivänä saikin sitten kahlata nilkkoihin asti yltävässä vesisohjossa. Kun aurinko lopulta näyttäytyi, ei mikään ole tuntunut ihanammalta. Koko kaupunki näyttikin heti paljon valoisammalta ja mukavammalta. :)


Kristiansandin keskustan vanha kaupunki muodostuu suloisen pikkuruisista puutaloista. Kuva on otettu viikon kestäneen lumisateen jälkeen.

Sataman läheltä löytyy kalatori ja paljon sympaattisia ravintoloita.