keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Happy birthday! Here have some chocolate..

Suunnilleen viikko sitten vanhenin ja julistinkin jo ennen lähtöä Norjaan, että en aio juhlistaa vanhenemista mitenkään. Jotenkin sitten päädyin kutsumaan kaikki uudet Erasmus-kaverit kylään viettämään iltaa. Hupsis. Päivä oli muutenkin ihana Suomesta saapuneiden lahjojen ansioista, vaikka ensin tuntui oudolta viettää ensimmäistä kertaa syntymäpäivää jossain muualla kuin kotona perheen tai kavereiden kanssa. Postitse oli onneksi saapunut tärkeitä kuvia koti-ikävää helpottamaan ja äidiltä mm. purkinavaaja. Pieni, mutta äärimmäisen merkityksellinen esine, kun taistelee nälissään tonnikalapurkin kanssa. Tähän saattaisi joku kommentoida, että hankkisit purkin jossa on avaaja jo valmiina. Niin hankinkin. Se katkesi ja norjalaiset myyvät kaupoissaan vaan kalliita ja hankalia avaajia, joilla ei tee yhtään mitään. :D Vinkkinä voin sanoa, että kannattaa pakata mukaan. Se ei paljoa paina ja keittiöissä ei meillä ollut mitään välineitä, vaikka asunnot muuten ovatkin kalustettuja.

Mutta takaisin itse päivään. Vaihtarikaverit leipoivat minulle kakun tai oikeastaan kääretortun erään italialaisen pojan äidin reseptillä. Kakun piti olla yllätys, mutta erehdyin yllämään heidät itseteosta etsiessäni apujoukkoja patjan kantoa varten. Eräs britti kertoi kavereideni olleen kauhuissaan siitä tajusinko heidän leipovan ja olleen satavarmoja etten millään voinut arvata. Sanottakoon kuitenkin näin, että tuoksu paljasti. Lahjaksi sain suklaata niin levyinä, konvehteina kuin kekseinäkin. Tuntuu, että jos nuo vetäisen heti joulun syömisten perään, en tarvitse suklaata enää loppuvuonna. Päivä ja ilta olivat kuitenkin ihania ja parhaita lahjoja oli myös seuraavana päivänä paistanut aurinko. :)

Jos vaan yhden kerrallaan ottaisi. Siis rasian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti